Laatikko

Päivä 1

Rakas päiväkirja, nimeni on Adam Frederick Rowe. Synnyin 1. syyskuuta vuonna 1980. Äitini nimi on Emily Marie Johansson Rowe, ja isäni on Nathan Lee Rowe. Asun osoitteessa 1016 Marbury Street in Lake Point, Wisconsin. Kirjoitan tätä, koska en tiedä, mitä minulle on tapahtumassa.

Tämä vihkonen oli taskussani, kun heräsin, joten en ole ostanut tätä, enkä kyllä tätä kynääkään. En tiedä, mikä päivä on tai paljonko kello on, enkä myöskään tiedä, missä olen tai miten olen päätynyt tänne. Tämä huone on kuin suuri kuutio vailla ovia tai ikkunoita. Seinät, katto ja lattia ovat kaikki samanlaista peltiä, jonka arvelisin olevan valmistettu teräksestä. Katossa on yksi tavallinen valopolttimo, johon en voi katsoa suoraan.

Viimeisin asia, jonka muistan, on kotimatka, jolla toivoisin yhä olevani. Päivämäärä oli 14. marraskuuta, vuosi 2007. Siitä saattaa olla tunti, toisaalta myös vuosi. Enemmän tai vähemmän, en tiedä. Tai no, minulla ei ole partaa, joten ei varmaankaan päivää enempää. Minulla ei ole pienintäkään hajua siitä, miten olen täällä, kuka minut toi tai kauanko olen ollut täällä. Päähäni ei satu, eikä kehossani ole mitään merkkejä mistään poikkeavasta. Kerrassaan helvetin hämmentävää.

Tänne ei varmaankaan pääse raitista ilmaa mitään kautta... Huolestuttavaa.

Olen lukenut tarinoita tällaisesta, niissä satunnainen henkilö kidnapataan tutkimuslaitosten, avaruusolioiden tai valtion puolesta ja heille tehdään esimerkiksi psykologisia tutkimuksia. Tästä minulle tuli mieleen Kurt Vonnegutin tarina, jossa nuori kaveri on jumissa suuressa metallilaatikossa eikä löydä tietä ulos. Hän menettää järkensä ja lopulta rikkoo lampun käyttääkseen sähköjohtoja sulattaakseen tiensä ulos, kun lopulta selviää, että huoneessa ollut suuri ovi oli avoinna koko ajan. Täällä tosin ei ole ovea, mutta lamppu on, enkä aio särkeä ainoaa valonlähdettäni. En halua istua pimeässä... Niin kauaa kuin täällä tulen olemaan, kauan se ikinä onkin.

Minua alkoi oikeasti pelottaa, mitä minulle tapahtuu. Miksi juuri MINÄ? Mitä syön tai juon? Luulen, että joku toimisto tai hullut tiedemiehet ovat napanneet minut niin kuin kaikissa niissä tarinoissa. Toivon, ettei tämän tarkoituksena ole katsoa, kauanko kestän. En halua kuolla niin. Olenkohan kuolemassa tänne? VITTU!!!!

Nälkä.. Opin koulussa, että ihminen kyllä selviää vaikeistakin paikoista, ainakin hetken… Taidan ottaa tirsat säästääkseni energiaa ja saadakseni nälän hetkeksi pois mielestä. Käsikin kramppaa. Ehkä näen jotain kivaa unta, joka ei ole yhtä tylsä kuin tämä helvetin laatikko. Siispä, hyvää huomenta/päivää/yötä, minä.

Päivä 2

En tiedä, onko nyt seuraava päivä vai ei, tai sitä, kuinka pitkään nukuin. Meni hetki ennen kuin olin tarpeeksi väsynyt nukahteekseni. Tämä lattia ei ole kovinkaan mukava. Kun heräsin, keskellä huonetta oli kalkkunavoileipä ja lasi vettä. Minulla ei ole mitään ideaa siitäkään, miten ne saatiin tähän huoneeseen, mutta olen helpottunut monestakin syystä. Ensinnäkin joku tietää minun olevan täällä ja häntä kiinnostaa minun selviämiseni. Toiseksi tämä tarkoittaa sitä, että huoneesta on mahdollisuus päästä ulos. Mikään muu tosin ei ole muuttunut. En kirjoittanut tätä eilen, mutta hakkasin seiniä, huusin, pompin ja sellaista, mutta kaikki seinät on vankkaa metallia, joka ei soi tai jousta, kun sitä hakkaa kuin takana olisi betonia tai jotain sellaista. Täällä ei muuten ole sitä metallille tyypillistä kaikua. Jos tästä etsitään jotain hyvää, onneksi en kammoa ahtaita paikkoja Menettäisin järkeni. On niin hiljaista - siis oikeasti mahdottoman hiljaista. Ei edes ilmavirtaa. En tiedä, miten pystyn hengittämään näin kepeästi. Vaikka lattia ei ole mukava, lämpötila onneksi on. Kylmä pelti on perseestä.

Hetken epäilin jo, että ruoka olisi myrkytetty, mutta se olisi typerä veto. Ruoka tai vesi ei totta puhuen haissut tai maistunut oudolta. Ehkä minun tulisi olla ennemminkin huolissani siitä, olenko jonkinlainen vanki. Jätin osan leivästä myöhemmälle, jos sattuu tulemaan nälkä. Oli helpottavaa huomata, että leivässä oli kalkkunaa reilu määrä. Paikassa on hyvä kokki, mutta kaikki muu on kamalaa. Toivon saavani radion tai jotain ensi kerralla, koska tylsää tulee helposti. Käytän kaiken ajan oikeastaan tämän kirjoittamiseen tai laulamiseen. Lupaan, että jos minulle annettaisiin tänne kitara, tekisin maailman mahtavimman rokkibiisin. Lopetan nyt. Aika syödä toinen puoli leivästä ja harjoitella Robert Plant-ääntä.

Päivä 3

Toinen päivä, toinen leipä. Haha, sanat elää. Kirjaimellisesti. Tänään ei tapahtunut mitään, mutta ylitin itseni laulaessani Stairwayta. Ehkä huomenna on Bostonin vuoro. Tältäkö tuntuu olla yksin eristyssellissä?

Päivä 4

HYVÄ LUOJA, EN USKO TÄTÄ!! Tänä aamuna, tai mikä onkaan, heräsin ja käteni osuessani poskeen huomasin, että joku oli ajanut minulta parran, kun nukuin. MITÄ VITTUA!! Tämä tarkoittaa sitä, että saatan olla ollut täällä oikeasti vuoden koomassa tai jotain ja nuo perkeleet ovat pitäneet minut huoliteltuna, enkä ole tajunnut mitään. Minua vituttaa just nyt. Eli nuo perslävet luulee, että minua voi kusettaa? Täältä pesee takaisin. Aion esittää, että nukun, ja kun joku molopää tulee tänne typerän kalkkunaleipänsä kanssa, annan reippaan potkun kasseille ja juoksen vittuun täältä. Jos he lukevat tätä, kun nukun, ei heillä silti ole mahdollisuutta koska tällä kertaa valvon. Tämä loppuu tänään.

Okei, muttama tunti on nyt kulunut siitä kun lopetin kirjoittamisen, joten on varmaankin aika mennä nukkumaan. Aion vain lepuuttaa päätäni käteni päällä niin kuin teen aina, kun yritän nukkua. Kun he tulevat, minä häivyn.

Päivä 5

EI VITTU, minä nukahdin!!! Makasin ainakin IKUISUUDEN siinä asennossa eikä kukaan koskaan tullut, jopa minun silmät oli kiinni. Ne varmaan tietää jotenkin, milloin nukun oikeasti, koska nyt täällä on taas yksi saatanan voileipä. Olen liian pettynyt ja vihainen syödäkseni sen, mutta join veden. Heitin lasin seinään ja se meni pirstaleiksi. Oli mukavaa kuulla ääni, joka ei tule joko minusta tai kynästä ja paperista. Aion rikkoa jokaisen lasin, joka noilla kyrvillä on, kunnes minut päästetään ulos. Voi luoja, että minua kyllästyttää tämä laatikko. Mietin vain, mitä ihmiset ulkopuolella tekevät. Taidan todella olla vanki, mutta miksi? Mitä vittua tein, jotta minut heitettäisiin tänne? Ilmakin täällä on niin kuollutta ja paikallaan olevaa, enkä ole nähnyt auringonvaloa päiviin. Onkohan tämä joku kidutuskeino? Aurinko… minun aurinkoni on paljas lamppu, joka on aina päällä. Tuo "aurinko" ei nouse eikä laske koskaan, se vain möllöttää keskellä kattoa.

Minulla oli äsken kunnon kiukunpuuska ja heitin voileivän samaan seinään, mihin lasikin aiemmin lensi. Olo on vähän parempi, mutta ei tarpeeksi. Nukun nyt. Heräisinpä kotona.

Päivä 6

Uusi leipä ja uusi vesilasi, eikä merkkiäkään vanhoista. Mietin vain, kauanko olen ollut tässä huoneessa/laatikossa/vankilassa. Sanon olevan kuudes päivä täällä, mutta ajanvaistoni on olematon eikä mikään täällä koskaan muutu tai jätä merkkiä kuluneesta ajasta. Yritetäänkö minusta tehdä hullua? Meinaan vain, että ei toimi. Olen hyvin tasapainoinen henkisesti. Olen nähnyt tarpeeksi Twilight Zonen jaksoja tietääkseni, mitä tapahtuu jos ihminen jätetään yksin liian pitkäksi aikaa. Ja sen Tom Hanksin saarielokuvan. Vaihtaisin vaikka heti paikkoja hänen kanssa. Enemmän syötävää kuin kalkkunavoileivät, uskoisin, ja maisema vaihtuisi päätä kääntämällä. Meri on tuolla, palmuja on täällä, ja suuri, kirkas taivas. Kun minä käännän päätäni, näen aina vain samaa laatikkoa. Okei, Adam, ei enää itsesääliä. Eikä itsestä puhumista kolmannessa persoonassa. 

Minulla on ikävä taivasta

Luulenpa, että tätä vihkoa luetaan. He tietävät, milloin nukun ja milloin en. Nähdäänköhän minut juuri nyt? Vihaan tätä tunnetta. Olen huutanut heille, mutta en tiedä, kuullaanko minut. JOS LUETTE TÄTÄ, PÄÄSTÄKÄÄ MINUT POIS

Päivä 7

Itkin tänään, varmaankin stressin takia. En paljoa pidätellyt, koska ei täällä varmaankaan ole edes ketään kuulemassa? Jos puu kaatuu metsässä eikä ketään ole kuulemassa, lähteekö siitä ääni? Kyllä lähtee. Mietin vain, näkeeköhän joku minut. Ehkä jostain näistä seinistä näkee sisälle. Siis miten muuten ne tietäisi, milloin nukun? Tajusin myös, että minun täytyy kuntoilla, etten ihan kuihdu. Olen laihtunut, enkä halua sen jatkuvan loputtomiin. Juoksin vähän aikaa ympäri laatikkoa, ja se vaikuttaa pienemmältä, kun seison.

En muista kuvailleeni laatikon mittasuhteita, joten laitan tähän omat arvioni mitoista.

Korkeus – 2,5 metriä
Leveys – 2,5 metriä
Syvyys – 2,5 metriä

Tämä on varmaankin kuutio. Hauskaa. Väsyttää ja käteen sattuu.

Päivä 8

Kun heräsin, tajusin, että lampussa on varmaan kamera tai jotain. Kun olen syönyt tämän paskan leivän ja juonut veteni, tarkistan asian.

Päivä 9

Ei vittu… Rikoin sen lampun eilen vahingossa. En ole koskaan kokenut niin hirveää ja pelottavaa pimeyttä. Loputon pimeys ja hiljaisuus. Kaiken lisäksi onnistuin haavoittamaan itseni lasinpalaseen, joten kirjaimellisesti tunsin tieni nurkkaan. Itkin, tällä kertaa paljon. Tuntui kuin olisin ollut ikuisesti loukussa siellä pimeässä ja arvelin, että siltä tuntuu olla Helvetissä. Kirosin itseäni kunnes nukahdin taas, olettaen että kaikki on yhä herätessäni mustaa. Sen sijaan katossa oli tänä aamuna uusi, kirkas lamppu ja haavani oli sidottu. En tiedä, enkä haluakaan ajatella, mitä olisin tehnyt ilman valoa. Kirjoitin nimeni, joka on Adam Frederick Rowe ÄLÄ UNOHDA siteeseeni ja tein laulun kokemuksestani. Se menee näin:

Pieni lamppu, sinä suojelet pimeältä
ensin en pitänyt susta, joten karkotin sinut pois
sitten satutit mua, opin läksyni pimeältä
tulit takaisin ja nyt kunnioitan sua

Se menee yhden kappaleen tahtiin, jonka nimeä en muista. Se taisi olla joku vanha metallibändi. Laulu ei ole kovin hyvä, mutta ei kiinnosta, koska ei sitä kukaan kuule. Olen onnellinen siitä, että sain uuden lampun, mutta en suoraan sanottuna pidä tästä niin paljoa. Sen juuri ja juuri huomaa, mutta tämä uusi lamppu on silti vanhaa kirkkaampi. Himmenisipä se vähän. Se on liian kirkas. Vitun idiootit, se on liian kirkas!

Päivä 10

10 päivää… tuntuu kuin olisi kulunut enemmänkin. Ehkä onkin. Minua kyllästyttää jo nyt se lamppulaulu, olen laulanut sitä liian paljon. Pitää tehdä uusi

Olen iloinen myös siitä, että minulla on tämä BiC-merkkinen lyijytäytekynä, jossa on paljon täytteitä sisällä. Tämä on se tavallinen "stic grip"-kynä 0,7mm lyijyllä. Tässä on vihreä pieni hakanen, jolla tämän saa kiinni tavaroihin. Hauska huomio: sana "stick" on oikeasti kirjoitettu "stic". Miksiköhän. Ehkä heillä ei ole k-kirjainta heidän pienessä kynännimentulostusarsenaalissaan. Se käy järkeen, koska kynässä ei ole muutenkaan missään k-kirjainta. Kalkkunaleivät kyllästyttää ihan oikeasti. Haluan jo jotain muuta ruokaa. Haluaisin juustohampurilaisen kaikilla mausteilla sekä ranskalaisia. Huusin tuon juuri ääneen, ehkä he kuuntelevat. Epäilen. PÄÄSTÄKÄÄ MINUT

Päivä 11

Luulin, että olisin tässä vaiheessa jo tarvinnut suihkun tai puhtaita vaatteita, mutta en näköjään. Ehkä minut pestään samalla kun minulta ajetaan parta. Kuulostaa ahdistavalta, mutta toisaalta hyvä juttu. Toivon vain, että minut herätettäisiin sitä ennen, jotta näkisin ihmisiä. En suostu nimeämään kynää, vihkoa, lamppua tai laatikkoa, mutta pitäisikö minun kutsua nappaajiani/huolehtijoitani joiksikin? "Ne" on kyllä käynyt tähän asti, koska en tiedä mitään heistä. Onkohan heillä perheet? Asuvatkohan he tämän paikan ulkopuolella? Montako heitä on? Ovatko he edes ihmisiä? Voi luoja, tietysti ovat. Älä sekoa nyt, Adam. Adam. Adam. Adam. Adam. Adam.

Miltähän minä näytän? En varmaankaan pöllömmältä, on mennyt vain 11 päivää. Haavakin on jo paranemassa, katsoin siteen alle. Minun nimi lukee siteessä vieläkin. Adam.

Nyt on mennyt muutama tunti. Luen edellisiä kohtia uudestaan ja kuulostaa, kuin minulle oli kehittymässä Tukholma-syndrooma. Ja paskan marjat. Muistutin itseäni siitä, että olen täällä vasten tahtoani, enkä ole pääsemässä pois. Enkä tehnyt mitään väärin. EN MITÄÄN! Toivon, ettei laatikko oikeasti ala vaikuttamaan minuun… Tiedän, että se on tarkoituksella tällainen - niin yksinkertainen ja toivoton. Ne kurjat, sydämettömät paskiaiset eivät voita minua. Kestän vaikka ikuisesti. En sekoa, enkä anna heille periksi. Adam Adam ADAM FREDERICK ROWE

Päivä 12

Inhoan kalkkunaa. Miksi sitä tuputetaan loputtomiin? Perslävet! Alan olla tappiolla. Tänään huusin ääneni käheäksi, en edes tiedä miksi. Paskat tästä. Haluan vain juustohampurilaisen ja raitista ilmaa. Haavakin on parantunut. Se taisi ottaa pidemmän ajan kuin normaalisti.

Päivä 13

Pahoittelen, mutta en tiedä kauanko kestän enää. Minua ei kiinnosta se, että minua syötetään ja minut siistitään, VIHAAN heitä silti. VIHAAN, VIHAAN, VIHAAN, VIHAAN

Rikoin lasin taas ja naarmutin seiniä niin perkeleesti. Metallia repivän lasinpalan ääni oli kamala, mutta toivon, että se kantautui heidänkin korviinsa. Nyt tuntuu vähän paremmalta, mutta sain pahan päänsäryn. Ehkä minulle annetaan särkylääkettä. Kynään oli laitettu lisää teriä, SAIRASTA.

Päivä 14

Kirjoitan tänään myöhään, koska vietin päivän testaten seiniä, lattiaa ja kattoa sen varalta, että jotain kautta ehkä pääsisi ulos. Ei onnea. Ei toivoa. En kestä enempää. KESTÄNPÄS. He eivät voita! Ne hirviöt eivät kukista minua! Eivät. Eivät. Eivät. Eivät. Eivät. Eivät. Eivät. Eivät.

Päivä 15

Minua pelottaa, enkä tiedä, mitä tekisin. Ai niin, EIHÄN TÄÄLLÄ VOI TEHDÄ MITÄÄN! Minun täytyy vain jatkaa, mutta miksi? Minulta on viety kaikki. KAIKKI! Kaikki mitä minulla on, on tuo vitun lamppu, tämä vihko ja yksi typerä kynä. UNOHTAMATTA LAATIKKOA! En usko Jumalaan, ja jos uskoisinkin, en uskoisi enää. VITTU

Päivä 16

SAMAA

Päivä 17

PASKAA

Päivä 18

JOKA

Päivä 19

PÄIVÄ

Päivä 20

Mitä haluatte? Että tapan itseni? En vitussa. MINÄ VIELÄ NÄYTÄN

Päivä 23

Kun luen ensimmäistä kirjoitustani, tunnen itseni idiootiksi. Olin tuhoon tuomittu alusta alkaen. Sairas ajatus. hahahahahaha

Päivä 2829

Elämäni on ohi. Ei mitään järkeä. En koskaan odottanut kuolevani tällaiseen paikkaan, mutta minulla ei kai ole vaihtoehtoa. En koskaan odottanut. Tuhlasin elämäni ja nyt kuolen metallilaatikkoon.

Päivä 43 JA NIIN EDELLEEN

HUOMIO, HOITAJANI!

Kiroan teidät IKIAJOIKSI! Edes HELVETISSÄ ei ole tarpeeksi syvää paikkaa teille, ja toivon sydämeni pohjasta teille ikuista ja loputonta tuskaa ilman kuoleman helpotusta. IKUISTA JA LOPUTONTA! YMMÄRRÄTTEKÖ? VIHAAN TEITÄ

Anteeksi. Mitä sanoin aiemmin, tarkoitin, että kiitos siitä, että huolehditte minusta. Kertokaa lampulle, että rakastin häntä aina, vaikka hän petti minut. Kalkkunakalkkunakalkkunakalkkunakalkkunaleivät. En enää koskaan elämäni aikana aio syödä kalkkunavoileipää! Kertokaa kynälle ja vihkoselle, että pitävät huolen toisistaan, koska minua ei enää pian ole käyttämässä niitä. Ehkä ne jo tietävät, että kirjoitin tämän. Anteeksi lasistakin. Rikoin hänet niin monesti. Nyt hän menee rikki vielä kerran. Ja viimeiseksi, kertokaa laatikolle, että hän teki hienoa työtä pitäessään minua sisällään. Hän varmasti ilahtuu sen kuullessaan. HAHAHA

Rakkaudella,
Adam

auta minua luoja minua pelottaa niin paljon verta vedän sanani takaisin en halua kuolla tänne pyydän auta minua

en jaksa enää